Jäte­veden­puh­dis­tus­ta ympäristön ja Tampereen seudun hyväksi

Tampereella on käynnissä seudullinen suurhanke: Tampereen Seudun Keskuspuhdistamon rakentaminen Sulkavuoreen. Jätevedenpuhdistamo rakennetaan tukevasti kallion sisään. Se vastaa kasvavan väestömäärän tarpeisiin ja turvaa jätevesien käsittelyn pitkälle tulevaisuuteen. Hankkeessa ovat mukana Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi. 

Rakentamisella on merkittäviä työllisyysvaikutuksia Pirkanmaan seudulle. Rakentaminen aloitettiin Sulkavuoressa vuonna 2018, ja seuraavana vuonna aloitettiin siirtoviemärien rakennustyöt. Jätevedenkäsittely keskuspuhdistamolla aloitetaan vuonna 2025. Laadukas jätevedenkäsittely parantaa alueen vesistöjen tilaa ja virkistysmahdollisuuksia. 

Ajankohtaista

Jätevedenpuhdistus alkaa Sulkavuoressa

15.9.2025

Ensimmäiset jätevedet johdetaan käsittelyyn Sulkavuoreen tiistaina. Keskuspuhdistamon käyttöönotto tapahtuu vaiheittain loppuvuoden aikana. Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä kaikki nykyisin Viinikanlahden tai Raholan jätevedenpuhdistamoille ohjatut jätevedet on käännetty Sulkavuoreen. Lempäälän puhdistamo suljetaan kesällä 2026, jonka jälkeen myös Lempäälän ja Vesilahden jätevedet tulevat kokonaisuudessaan uudelle keskuspuhdistamolle.

Mitä tapahtuu nyt

Käynnissä on rakennus- ja tekniikkaurakat. Urakat valmistuvat alkuvuodesta 2026.

Hankkeen esittelyvideot

Miksi Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo?​

Keskuspuhdistamossa on kyse innovoinnista: kyvystä luoda omalla toiminnalla pohjaa alueen tulevaisuudelle. Videolla esitellään perustietoja keskuspuhdistamosta sekä hankkeen tuomia hyötyjä Pirkanmaan alueelle.

Rakentamisen vaiheet

Keskuspuhdistamo ja sen vesistövaikutukset

Ajan­koh­tais­vi­de­ot

Tilannekatsaus 22.5.2025

Ajankohtaisvideolla kunnossapitopäällikkö Veli-Matti Hatvala Keskuspuhdistamolta kertoo koekäytöistä ja testauksista.

Tilannekatsaus 24.1.2025

Tilannekatsaus 26.9.2024

Kol­man­nes­vuo­si­ra­port­ti​

Kerromme hankkeen etenemisestä kolmannesvuosiraporteissa. Raportissa kerrotaan mm. hankinnoista, rakentamisen etenemisestä, kustannuksista ja ympäristövaikutuksista. Uusimman raportin ja aiemmat raportit löydät täältä.

Seuraa meitä somessa: