17.3.2020
Hatanpäänkadulla käynnistyy kesällä yhteisurakka, jossa rakennetaan Keskuspuhdistamon siirtoviemäreitä sekä Sähkölaitoksen kaukojäähdytysputkistoja, uudistetaan vesihuoltoa ja tehdään katurakenteiden maanlaisia töitä. Yhteisurakassa ovat mukana Tampereen kaupunki, Tampereen Vesi, Tampereen Sähkölaitos Oy sekä Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy.

Rakennustöitä tehdään Hatanpäänkadulla välillä soutukeskus-Hatanpään puistokuja sekä Vihilahdenkujan alkupäässä (PV7). Työt alkavat puiden kaadolla maaliskuun aikana.

Katualueelta poistetaan katupuita ja Vihilahdenkujalta pienpuustoa ja pensaita. Katupuiden poisto tehdään maalis-huhtikuun aikana. Varsinaiset rakennustyöt lähtevät käyntiin näillä näkymin kesäkuussa. Työt valmistuvat vuoden 2021 aikana.

Keskuspuhdistamohankkeessa rakennetaan siirtoviemäreitä yhteensä 12,5 kilometrin matkalle. Siirtoviemäreitä pitkin jätevedet johdetaan tuloviemäritunneliin ja edelleen Sulkavuoreen. Siirto-viemäriputket ovat halkaisijaltaan 800 – 1200 mm ja niitä tulee kaivantoon yleensä kaksi rinnakkain. Keskuspuhdistamon toteutusvastuulle kuuluvia siirtoviemärityömaita on sekä Pirkkalan että Tampereen puolella.

Ensimmäinen siirtoviemäriurakka on jo valmistunut Partolassa. Parhaillaan on käynnissä Viinikan-lahden nykyisen jätevedenpuhdistamon tontilta soutupaviljongille asti ulottuva siirtoviemäriosuus. Työt jatkuvat eri urakkaosuuksilla aina vuoteen 2023 asti.

Lisätietoja:
Marko Männynsalo, projektipäällikkö
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy
040 156 2172, marko.mannynsalo@keskuspuhdistamo.fi

 


Kuva: Siirtoviemärilinjat ja niiden toteutusvuodet. Keskuspuhdistamohankkeen toteutusvastuulle kuuluu siirtoviemäri-osuuksia sekä Pirkkalassa että Tampereella. (Klikkaamalla karttaa, saat sen suuremmaksi).