6.9.2024
Keskuspuhdistamon purkuputken upotus Pyhäjärveen eteni keskiviikkona. Viimeinen osa, noin 65 tonnia painava ja 50 metriä pitkä diffuusori saatiin valmiiksi ja hinattiin vesitse Vihilahteen. Kun säät sallivat, diffuusori upotetaan lopullisesti ja liitetään jo paikoillaan olevan purkuputken päähän.
”Upotus on teknisesti erittäin haastava. Painava ja pitkä diffuusori hinattiin Härmälänrannasta työmaa-alueelle ja sen tuli olla hinauksen ajan oikeassa asennossa. Sukeltajat tulevat ohjaamaan varsinaista upotustyötä, jossa putki lasketaan hallitusti ja oikeassa asennossa noin 14 metrin syvyyteen. Toistaiseksi vaativa työ on onnistunut urakoitsijalta hienosti”, kertoo hankejohtaja Timo Heinonen Keskuspuhdistamolta.
Putken pysyminen pohjassa varmistetaan painojen avulla. Lähiviikkoina urakoitsija painottaa putken loppuosan. Alkuosa on jo painotettu. Viimeisinä työvaiheina on sen jälkeen työmaajärjestelyiden purkaminen.
Järven pohjassa oleva purkuputki on kokonaisuudessaan noin 1,7 kilometrin pituinen ja putken halkaisija on kaksi metriä. Sille on ruopattu järven pohjaan ura. Diffuusorin tehtävänä on jakaa vesi tasaisesti vesistöön.
Purkuputken kautta johdetaan Pyhäjärveen Sulkavuoren keskuspuhdistamolla käsitelty puhdistettu vesi. Vesi tulee purkuputkeen Sulkavuoresta kalliotunnelia pitkin ja myös tähän liittyvät järjestelyt ovat joitakin viimeistelyjä lukuun ottamatta valmiit.
Jätevedenpuhdistamon käyttöönotto alkaa syksyllä 2025.
Lisätietoja:
Hankejohtaja Timo Heinonen
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy
puh. 040 820 2695